Vähänkö on ollut ikävä improta. Tajusin tän vasta treeneissä. Keräännyttiin ensin vähän hiljaa ja vaivaantuneesti rinkiin ja siitä se lähti. Tuntu jo heti kodilta kerääntyä ympyrään muiden kanssa, kasvotusten. Pieniä hymyjä lenteli kun alettiin tekee Läpsyä. Pian hymyt oli jo nauruja. Pian uskalsin taas mokata.
Siinä se tajuaminen tuli, on muuten ollut ikävä tätä et saan mokata.

Improttiin ihan täysillä, tutustuttiin taas toisiimme ja lopuksi vielä ideoitiin omia improtekniikkapähkäilyjä. Olipa hauska huomata kuinka moni ajattelee tekniikoita tai kehittävää improtekemistä vapaa-ajallaan et "hei tää ois tosi hauska idea" ja miten hauska oli myös pallotella niiden ajatusten kanssa.
Oon todella innoissani et saatiin ryhmä kokoon ja voitiin avata meidän ovet myös muille tekijöille.